keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

"Etsi etsi"

On ihan päässyt unohtumaan tämän blogin päivittäminen, kun on ollut niin paljon kaikkea!

Edelliseen kirjoitukseen viitaten, Nada on käynyt ahkerasti uimassa KoiraSportilla, melkein joka viikko. Siitä on kuoriutunut ihan mahtava uimamaisteri ja noutoharjoituksiakin on tehty altaassa erittäin onnistuneesti. Myös Vilja on päässyt kerran kokeilemaan uimista, mutta valitettavasti alkaneet juoksut haittaavat uintiharjoituksia vähän aikaa. Tosiaan, Vilja 8kk on ensimmäisessä juoksussaan :)

Vilja uimassa

Nada uimassa

Uintiharjoitusten lisäksi meillä alkoi Spanielikerhon noutotreenit. Niitä tosin on ehtinyt olla vain kahdesti, mutta omalla ajalla ollaan sitten harjoiteltu metsästyshommia runsaasti. Viime viikonloppuna oltiin Mallusjoella Hayzehill's-kasvattien koulutuspäivässä. Koirana mulla tosin oli Nada, kun Viljalla ikävästi nuo juoksut haittasivat sitäkin osallistumista.

Nadalla on nouto kehittynyt huimasti! Markkeeraukset sujuivat todella hienosti ja lintuunkin tarttui lavastetussa ylösajotilanteessa hyvin. Hakukuvioon tarvitaan edelleen reippautta, mutta nyt saatiin todella hyvät ohjeet sitä varten. Kiitos erittäin paljon Jukalle vinkeistä! Hauskuutan nykyisin naapureita töhöttämällä koiran kanssa tuolla takametsässä edes takaisin juosten ja puskia tonkien ja samalla hoen sanaa "etsi". Vain koiraihminen sen ymmärtää miksi ;) 

Nada Mallusjoella, kuva (c) Kukkis / taustajoukot

Nada Mallusjoella, kuva (c) Kukkis

Käytiin tänään vielä Keltinmäessä treenaamassa Annin ja parin noutajan kanssa kaikenlaista. Nadan kanssa otettiin ohjauksia puunrungon taakse ja varmasti se paineli oikeaan kohtaan, nappasi hajun ja niin löyty jokainen dami! Muutenkin meni tänään ihan putkeen :)

Olen myös ilmoittanut Nadan taippareihin ja Viljan myös, mikäli se mahtuu mukaan. Molemmilla on edessään elokuussa vesityökoe ja lisäksi Nadalla marraskuussa metsästyskoe Orimattilassa. Toivotaan, että vesityöt menevät läpi, jotta saadaan tulos tuolta oikeasta kokeesta. Ja hakukuvio on saatava kuntoon, että yhtäkään lintua edes kokeessa löydetään. Tiukka kesä edessä siis.

Vilja 8kk

Nada 1v 10kk

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

KoiraSportilla

Nada uimassa

Nada käy talven aikana harjoittelemassa oikeaa uima-asentoa KoiraSportilla Leppävedellä. Pelkäsin, ettei se menisi koko altaaseen, mutta pallon perässä mihin vaan! Kyllä oli väsynyt koira illalla :)

torstai 7. helmikuuta 2013

Treenivälineiden askartelua

Siivet

Kiinnitettyinä dameihin

Vilkun kanssa treeni meni vähän sähellykseksi, kun sillä on enemmän intoa kun järkeä. Onneksi se kuitenkin tulee aina luokse, vaikka dami ei vielä suussa pysykään!

Nadan kanssa sujui taas ihan superisti, on se vaan niin hieno :)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tammikuun aikaansaannoksia

Cavalierille

Pienen koiran tossut

Trikoopipoja, lörppämalli ja normaali

Vielä pienemmän koiran tossut

Pienen koiran takki

Viljon ensimmäiset omat tohvelit

Pienten koirien tossut

Fleecemantteli koko 45cm

Näiden lisäksi on valmistunut muitakin tossuja ja takkeja, korvahuppuja ja kaikkea pientä!
Kaikkia näitä saa tilattua ja kankaita on varastossa :)

Materiaalivaihtoehtoja ja lisätietoja Kateissa.netin Facebook-sivulla.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Noutotreenejä

Olen yrittänyt molempien kanssa säännöllisesti treenata noutoja ja tottelevaisuutta.

Nadan kanssa kaikki sujuu ihan täydellisesti, jokaisen käskyn se uskoo välittömästi ja toimii niin kuin ajatus. Ollaan harjoiteltu pysähtymistä pillillä (aikaisemmin osasi vain sanalla "paikka") ja sekin sujuu nyt. Aikaisemmin tehtiin pysähtymisiä ja noutoja niin, että heitin päinvastaiseen suuntaan koirasta, ettei se päässyt ryntäämään ohitseni. Nyt ollaan tehty niin, että koiran ollessa liikkeessä, heitän sen yli eteenpäin ja puhallan pillillä seis, jokaisella kerralla koira on istunut heti! Eihän metsälläkään se lintu lähde taaksepäin, joten täytyyhän koiran pysähtyä, vaikka en välissä olisikaan.

Hakukuviossa on vähän treenaamista, mutta sitä jatketaan keväällä enemmän lumien lähdettyä. Olen nyt yrittänyt panostaa siihen, että saan sen irtoamaan ja se on toiminut. Aina kun koira on lähtenyt kauemmas, en ole koskaan kutsunut sitä luokse sieltä, vaan vasta sitten kun se on palannut lähemmäksi. Muutenhan se saattaisi taas jäädä lähelle roikkumaan, kun luulee menneensä liian kauas. Jäällä kävellessä se ainakin irtoaa nyt ihan vauhdilla ja nenäkin käy samalla!

Viljan kanssa treenataan ihan perusjuttuja, eli paikalla odottamista ja lyhyitä noutoja. Viljalle on tuottanut hieman vaikeuksia tarttua noutoesineeseen, joten olen yrittänyt leikittää sitä damilla niin, että se haluaisi tarrata siihen kiinni. Edistyksen on huomannut ihan yksittäisissäkin treenikerroissa, koska kiinnostus damia kohtaan selvästi kasvaa. Lisäksi olen tehnyt heittoja niin, että haen itse ja Vilja odottaa. Tosi nätisti sujuu tämäkin, malttia on pennulla kyllä uskomattoman paljon. 

Tottelevaisuus on Viljalla todella hyvällä mallilla, se uskoo pillillä luoksetulot ja istumiset hienosti ja yleisestikin se tulee kiinnostavistakin jutuista pois, kun kutsun. Kyllä siitä vielä hyvä koira tulee, kun vaan harjoitellaan :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Jäällä

Lähdössä, tohvelit jalassa :)

Vilja 5,5kk

Vilja yrittää napata Nadan...

Täysjärkinen Nada

Vilkku rallittaa

Välillä jää vähän Nadan jälkeen :)

Täällä me yhdessä haistellaan!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Hierontaoppia

Osallistuttiin viime sunnuntaina Nadan kanssa Keski-Suomen Kennelkerhon järjestämälle koirahierontaluennolle. Oli kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen päivä, opittiin paljon uutta teoriaa ja opittiin myös vähän hieromaan koiraa. Kouluttajana oli Erika Hankalin ja hän sitten hieman kokeili Nadan lihaksia ja kuten olin epäillytkin, Nada on selästä vähän jumissa. Täytyy varata ihan kunnon aika, jos saisi sitten koiraa vähän rennommaksi selästä.

Nada kurssilla, ihana <3

Teoriaa

 Toissailtana käytiin koirien kanssa jäällä lenkillä, kun nyt vihdoin sinne voi hyvillä mielin mennä! Vauhtia piisasi ja molemmat tykkäsivät kyllä aivan hulluna. Kaupungissakin voi näköjään joskus olla ihan kivaa.

Vilja ei ihan vielä saa Nadaa kiinni

Ihan kivan näköistä, kännykällä nyt ei saa hirveen nättejä kuvia kumminkaan..

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ensimmäiset treenit

Hain Nadan kanssa paikkaa agilityryhmästä Laukaasta ja onneksemme sitten päästiinkin ryhmään! Treenit alkoivat tänään ja oltiin tietenkin ihan intopinkeänä paikalla, kun vihdoinkin päästiin treenaamaan.

Nada oli aluksi taas vähän epäileväinen kaikkeen, vaikka esteitä on aikaisemmin harjoiteltukin. Harjoittelimme aikaisemmin kuitenkin eri paikassa, joten ihan tuokin saattoi olla syy, että vähän piti ihmetellä taas kaikkea. Hyvin nopeasti se kuitenkin tajusi, että halli on oikein kiva paikka ja siellä saa hirvittävästi namia!

Ensin Nada ei meinannut mennä putkeen, vaikka sitäkin on aiemmin menty. Laitettiin aluksi putki suoraksi ja sittenhän se jo huiteli vauhdilla edestakaisin. Pikkuhiljaa laitettiin enemmän mutkalle ja lopulta se meni mutkaputken ihan helposti läpi! Hypyt oli tosi tuttuja jo ennestään, eli niissä ei mitään ongelmia ollut. Keppejä on harjoiteltu aiemmin vain ihan vähän, joten nyt aloitettiin taas ihan alusta ja ihan hyvinhän se sujui. Ensi viikolla katsotaan sitten, muistaako Nada näistä treeneistä mitään.

Äly ja Väläys (älkää kysykö kumpi on kumpi)

Viljan kanssa alkoi eilen Kennelkerhon näyttelytreenit ja pentu oli niin hienosti! Aluksi se vähän ihmetteli hälinää ja paikkaa ja muita koiria, mutta sitten ahneus valtasi mielen ja namit oli ykkösjuttu. Sain Viljan seisotettua tosi hyvin, hirveästi ei juostu kun lattia oli aika liukas. Viljakin sai kehuja ja kuulemma se on kehittymässä erittäin kauniiksi koiraksi.

Onnistuneiden treenien lisäksi löysin itselleni luistimet, joten vuoden alku on ollut mitä parhain! Ensi viikkoon startataan ihan mielettömällä innolla.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 "tavoitteet"

Meillä ei varsinaisia tavoitteita ole, mutta on asioita, jotka olisi kiva saada toteutumaan ja niitä ajatellen treenataan. Mitään "pakkotavoitteita" ei kuitenkaan ole, vaan ihan koiran mukaan mennään ja sitten kun molemmilla on sellainen olo, että ollaan valmiita, niin toteutetaan tavoite.

Dingolina's Perky Piranja "Nada"

Nada on nyt iältään vuoden ja kuusi kuukautta. Nadan kanssa haluaisin osallistua syksyllä metsästyskokeisiin. Nouto meillä on kunnossa, mutta haussa tarvitaan vielä lisää itsevarmuutta. Sitä lähdetäänkin nyt treenaamaan ja luultavimmin käydään syksyllä kokeessa katsomassa ja kokeilemassa, vaikka haku ei vielä täydellinen olisikaan.

Haluaisin myös ehtiä harjoittelemaan Nadan kanssa jäljestystä ja ehkä jopa osallistumaan kokeeseenkin. Jos Nadalla olisi potentiaalia jäljestyspuolelle, voi olla, että jatkaisin sen kanssa enemmän sitä. Nada tarvitsee kuitenkin lisää itsevarmuutta myös jäljestyksessä, joten en vielä tiedä, kumpi laji meiltä alkaa paremmin sujumaan. 

Yhtenä toiveena olisi päästä treenaamaan agilityä harrastusmielessä. Kilpatavoitteita mulla ei sen lajin suhteen ole, mutta se olisi hauskaa tekemistä meille molemmille. Aion myös hiihtää Nadan kanssa keväällä runsaasti ja toivottavasti saan sen vetokuntoa kasvamaan.

Kevät 2012, Nada ~8kk

Kevät 2012, Nada ~8kk

Kevät 2012, Nada ~8kk

Kevät 2012, Nada ~8kk

Hayzehill's Property of Galaxy "Vilja"

Vilja on nyt viiden kuukauden ikäinen. Heti vuoden alusta alamme treenaamaan porukassa tottelevaisuutta ja näyttelytreenejä, eli ihan vain yhdessä tekemistä ja keskittymisen harjoittelua. Haluaisin, että Vilja oppisi kuuntelemaan ja treenaamaan muiden koirien keskellä, paljon häiriötreeniä luvassa siis.

Yleisharjoittelun lisäksi Viljan metsästyskoulutus jatkuu. Nouto toimii oikein nätisti ainakin sisällä ja myös ulkona niillä kerroilla, kun sitä on harjoiteltu. Tarkoitus on tutustuttaa pentua riistaan enemmän ja harjoitella hakukuviota. Tärkein harjoittelun aihe on kuitenkin paikallaolo, eli odottaminen nätisti ennen noutokäskyä ja muutenkin paikallaolon rauhallisuus. Tämän osalta siis aiomme harjoitella paikka-käskyä lähestulkoon joka välissä ja kuten ennenkin, eli ennen ruokaa ja ulos lähtöä.

Viljan kanssa ehdin toivottavasti kokeilemaan heti kesän alussa myös jäljestyksen alkeita. Haluan nähdä, millaiset eväät tällä toisella yksilöllä on tuohon lajiin ja miten se käyttäytyy jäljellä verraten Nadaan. Mikäli Vilja tuntuu tykkäävän touhusta ja oppii jäljestyksen hyvin, en sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että osallistuisimme jäljestyskokeeseen joku kaunis päivä. Päätavoitteena meillä on kuitenkin joskus hamassa tulevaisuudessa osallistua metsästyskokeisiin.

Vilja 11vk, ensilumi syksyllä 2012

Vilja 11vk, ensilumi syksyllä 2012