torstai 28. kesäkuuta 2012

Meillä on tänään synttärit!

Niinhän se on, eli rakas Natsuni on syntynyt 28.06.2011. Tänään siis Bats on 1v! Ja mullahan siis on myös tänään synttärit, täytän 21v. Ens vuonna onkin sitten 22v ja 2v, hienosti menee numerot ;)

Olisko sitä voinu koskaan parempaa 20v synttärilahjaa toivoa, kun oma pieni mussukka koira.

Nada pienenä <3

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesäpäivää!

Huomenna on Keski-Suomen Spanielikerhon kesäpäivät! Toivottavasti on hieno ja kesäinen ilma, vaikka me ei päästäkään paikalle kuin pariksi tunniksi. Sitten nimittäin odottaa mökille lähtö. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Tätä ollaan odotettu, mökillä on ihanaa <3

Kesämökin kuva täältä

Nada pääsi eilen ajamaan ensimmäistä verijälkeään. Täytyy sanoa, että kyllä muuten junnua jännitti! Ensimmäisen kerran kun haju osui nenään, reppana jännittyi ihan täysin ja häntä sojotti taaksepäin. Omaan varovaiseen tapaansa se sitten hiipparoi eteenpäin hajun perässä.

Taisi olla vaan turhan pitkä jälki n. 30m vähän epävarmalle junnukoiralle, joten ohjaajan kanssa sovittiin, että ensi viikkoa varten harjoitellaan lyhyitä, n. 3-5m pitkiä jälkiä, jolloin koira saa nopeasti palkan ja saa lisää itsevarmuutta. Jos varmuus lisääntyy, niin nopeasti pidennetään jälkeä ja ensi viikolla kokeillaan 30m jälkeä uudestaan.

Hetkittäin Nada seurasi kuitenkin jälkeä tosi hyvin ja reippaasti, mutta jännitys oli vaan niin suuri, että välillä piti keksiä kaikkia oheistoimintoja, että pääsee jänskästä tilanteesta karkuun. Kerran se jopa työnsi naamansa kokonaan yhden sammaleen alle, joka siis ei ollut lähelläkään oikeaa jälkeä.

Nadalla on selvästi spanielin ominaiset taipumukset tallella, joten vähän harjoitusta ja itsevarmuutta lisää, niin kyllä siitä hyvä tulee.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Veripurkit varastossa!

Meillä alkoi viime viikolla verijäljen alkeiskurssi ja eilen käytiinkin sitten hankkimassa tarvittavat varusteet. Huomenna ennen varsinaista kurssin tuntia käydään itse tekemässä jäljet metsään, jotta heti tunnin alkaessa päästään niitä ajamaan!

Hankintalistalla oli seuraavanlaisia välineitä
  • Kannellinen 10L ämpäri
  • Pyykkipoikia ja esim. muovipussin suikaleita (näillä merkataan jälki)
  • Pesusieniä
  • Narua
  • Verta
  • Kaato jäljen päähän
En keksinyt mitään ihmeellistä kaadoksi, niin ostin jonkun ihmeellisen sääriluun tms. Syksyllä saan sitten sorkkia, kun hirvenmetsästys alkaa taas. Hirviporukalle on jo varaus vetämässä.

Toivottavasti muistin kaiken, mitä piti hankkia. Torstaina sitten ihmettelen, miten jotain pääsi unohtumaan... 


Viime kerralla saatiin siis ohjeet verijäljen tekemiseen ja juteltiin mm. mejä-kokeista ja harrastuksesta yleisesti. Myös koiran varustus on käyty läpi ja meiltä onneksi löytyikin jo kaikki tarvittava.

Saas nähdä, miten huomenna käy! Osaako Nada yhtään lähteä seuraamaan hajua vai ei. Kurssilla meidän kanssa on myös Simo-enkku, joka sai muuten Sertin Mäntässä viime sunnuntaina ;)

maanantai 4. kesäkuuta 2012

"Olisi edukseen hieman hoikemmassa kunnossa"

Meidän Patse on lihava. Eilen Mäntän näyttelyissä tuomari sanoi, että sivulta näyttää ihan hyvältä, mutta selän päältä huomaa, että ihan himppasen on ylimääräistä. Onhan sille kieltämättä ruoka maistunut, mutta ei se minusta kyllä mitenkään lihavalta ole näyttänyt, ihan normaalilta. No, yritetään nyt pudottaa siltä kilo-pari, katsotaan meneekö ihan rimpulaksi vai näyttääkö hyvältä.

Onhan se melkein henkilökohtainen loukkaus kun omaa koiraa sanotaan lihavaksi, melkein kun tuumaisi samalla omistajankin olevan lihava ;) No ei sentään.

Muuten näyttelyissä meni ihan kivasti. Arvostelu oli muuten todella hyvä, tuomari kehui koiran tyyppiä erittäin hyväksi ja muutenkin kehuja tuli. Juoksukin on parantunut huimasti ja etujalkojen liike on erinomainen, mutta takaa saisi polkea voimakkaammin. Tätä saa kuulemma treenattua esim pyöräilemällä, joten täytyy kokeilla.

Nadalle oli vähän vaikeaa keskittyä tuolla näyttelypaikalla, kun kenttä oli nurminen ja hajujahan siinä riitti. Ensimmäisen juoksukierroksen kiskoin sitä sitten perässäni...

Tulos oli kuitenkin ihan hyvä, jälleen JUN-EH ja sijoitus JUK1! Eikä oltu tälläkään kertaa ainoita osallistujia ;)


Dingolina's Perky Piranja 11kk, Mänttä 3.6. JUN-EH, JUK1

Nada 11kk