maanantai 30. heinäkuuta 2012

Laivakoira

Nuttu on nyt opetellut matkustamaan veneessä ja uimaan. Uiminen sujuu jo oikein hyvin, esimerkiksi perjantaina lähdin soutuveneellä Nellan kanssa, tarkoituksena käydä ihan vaan vähän palloilemassa ja mennä laiturille (sinne ei kuivin jaloin pääse, kun vesi on niin korkealla). No eihän siinä mitään, Nuttu lähti uimaan perään! Keskelle poukamaa soudin karkuun ja koira sinnikkäästi perässä. Eihän siinä sitten auttanut kun yrittää lopulta kiskoa koira kyytiin, pirun kiikkerään soutuveneeseen. Nella taahaa edes takasin ja minä yritän kiskoa 24kg painavaa Nuttua kyytiin. Juuso sanoi katsoneensa rannalta, ettei kaukana ollut nurin meneminen. Joo, siltä se kyllä tuntuikin. Loppu hyvin, mulla aivan läpimärät vaatteet, mutta kaikki koirat veneessä!

Moottoriveneellä huristettiin sitten lauantaina mökiltä pieneen ihanaiseen saareen nauttimaan auringosta ja koirat tietty matkassa. Nada istui hienosti veneen lattialla ja ihan selvästi nautti, kun tuuli vähän viilenti muuten melko lämmintä ilmaa :)

Hankittiin Nadalle aiemmin EzyDogin pelastusliivit, jotta se oppisi uimaan oikein. Nyt kun on otettu noutoja vedestä, niin se oppi jotenkin ihan itse oikean asennon, koska niin pääsee kovempaa. Ei siis enää pärskytä, vaan ui kauheella vauhdilla menemään! Noi pelastusliivit on kyllä muuten tosi hyvät, istuu hyvin ja ei tunnu haittaavan koiraakaan yhtään.

Nuttu laivakoira 13kk

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Metsästysspanieli

Viikonloppuna pakattiin taas kamppeet ja koira autoon ja tällä kertaa suunnattiin kohti Hartolaa. Kunkkulan koirakeskuksessa järjestettiin Springerspanieleiden kesäleiri ja meidän oli tarkoitus osallistua metsästyskoulutukseen.

Niin hienostihan se meni, että aamun luentojen aikana paistoi aurinko täydeltä terältä ja kun ruokailun jälkeen suunnattiin metsään, niin koko iltapäivän satoi vettä. Sade ei onneksi haitannut, kun pääsi koiran kanssa harjoittelemaan oikeasti. Olin vähän huolissani Nadan hausta, kun se on aiemmin ollut jotenkin hidas ja arka irtautumaan ja on ennemmin roikkunut tuossa minun lahkeen tuntumassa vieraissa paikoissa. Huoli oli kuitenkin tällä kertaa turha ja haku sujui vauhdikkaasti ja juuri oikealla etäisyydellä.

Nada pääsi tutustumaan myös fasaaniin, kun tähän asti on kannettu vain siipiä ja tavia. Fasaanin löytäminen meinasi tehdä vähän tiukkaa, kun ei tuullut lainkaan. Haju tuli nenään, mutta koira ei ollut ihan varma, mistä suunnasta. Lopulta lintu löytyi ja Nada otti sen reippaasti kantoon. Kotiläksyksi tuli tutustua riistaan enemmän, jotta lintu haetaan automaattisesti, eikä sen kanssa jäädä ihmettelemään, että uskallanko koskea vaiko enkö.

Illalla harjoiteltiin vielä "kokonaisuutta", eli lähdettiin koiran kanssa metsään, pistettiin koira hakuun ja kesken haun heitettiin dummy ilmaan, annettiin paikkakäsky pillillä ja luvan saatuaan koira sai noutaa dummyn. Nada toimi ihan superhyvin! Pysähtyi käskystä samantien ja odotti lupaa noutaa, jonka jälkeen toimitti dummyn suoraan käteen.

Leirin kouluttajat antoivat koirasta sellaisen arvion, että nyt vaan oikeasti metsälle. Missään muualla ei tietenkään pysty varsinaista metsästystä oppimaan kuin itse metsällä ja kun kaikki toimii kuivaharjoitteluna, niin turha niitä on enää hinkata. Metsästyskokeeseen kun on turha mennä pelkkä kuivaharjoittelu taustalla ;) Ainut ongelma meillä on vielä uimisen kanssa, mutta nyt koira sentään menee jo kahlaamaan vapaaehtoisesti. Maalintukokeeseen kun ei pääse, ennen kuin on vesityökoe suoritettu, joten katsotaan miten meille noiden kokeiden suhteen sitten käy. Onneksi ei ole vielä kiire, koira kun on vasta niin nuori!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Nutun ensimmäinen pyöräilyretki

Eilen lähdettiin ensimmäistä kertaa Natun kanssa pyöräilemään! Koira ihan vaan hihnaan, hihna käteen ja menoksi. Aika hurjaa touhahan se on, pitäis varmaan hankkia se sellanen springeri vai mikä onkaan, joka laitetaan pyörään ja sitten koira siihen kiinni, ilmeisesti joten turvallisempaa?

Vauhti meillä oli tooooooosi hidas, sillain että Nutu hölkötti sopivasti sivulla. Se vaan tuppaa välillä pysähtymään jonkun hajun perään vähän turhan nopeesti, aiheutti muutamia sydämentykytyksiä. Ei menty edes pitkästi, mutta eihän koiralla vielä ole tuollaista hölköttelykuntoa, niin väsähti äkkiä ja tulikin lopunmatkaa takaviistossa. Onneks ei menty kauas, niin oltiin aikalailla kotona kun väsy iski.

Tänään rullaluistelemaan, jos on keliä (lupaa vesisadetta)!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pieni tilaihme automme

Tilasin Nadan lässähtäneeseen petiin vähän lisää styrox-täytettä. Selvästikään en osaa hahmottaa noita litramääriä, sillä tilasin Villen Kello -nimisestä paikasta 300 litran säkin. Postikuluineen alle 50€. Voi jessus, että se säkki oli iso! Taisin olla todella koomisen näköinen, kun raahasin itseni korkuista ja huomattavasti paksumpaa säkkiä autoon. Ja eihän se peräluukkuun mahtunut, vaan piti kaataa penkit ja todeta, että just ja just tunkemalla menee sillonkin. No, nyt se tuolla peräluukussa odottelee kotiinpääsyä!

Taitaapi Nuttu saada vanhaan petiinsä lisätäytettä ja yhden kokonaan uuden... :)

Kuva lainattu Ompelun Ihanuus -nettikaupasta

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mistä tietää, että kesä on vihdoin täällä?





No siitä, kun rullaluistelukausi on avattu! Natukin tuli hienosti mukana, hölkötti sivulla koko matkan :) Ei menty kun ihan muutama kilometri, mutta tästä on hyvä jatkaa, kun koiran (ja oma) kunto kasvaa.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Aika laiskaa

Olin ilmoittanut Nadan näyttelyihin Laukaaseen 30.6., mutta olin niin laiska ja jotenkin tympääntynyt tuohon näyttelyhommaan, että jätettiin menemättä. Ei yhtään huvittanut ruveta trimmaamaankaan koko koiraa, kun senkin homman joutuu aina tekemään pienen vessan lattialla, missä molemmilla on äärimmäisen vaikea olla. Joulupukilta laitetaan tilaukseen kyllä trimmauspöytä seuraavaksi...

Koira on siis aivan pöhöttyneen näköinen tällä hetkellä, viikset puolipitkinä ja korvakarvat söpösti tötteröllä se viipottaa menemään. Käytiin eilen metsässä lenkilläkin ja vaikka ei ollutkaan kuin n. 20 astetta lämmintä, niin tuntui silti koira jo hyytyvän. Tuo on ihan selvästi sellainen pakkaskelien otus!

Keksittiin tuon toisen puoliskon kanssa lauantaille kuitenkin korvaavaa tekemistä. Vietiin koira "mummolaan" (anoppilaan) hoitoon ja suunnattiin Tuuriin. Olisi tietysti pitänyt vähän katsoa, että minä päivänä sinne oikein pamahtaa, sillä nythän siellä oli joku Miljoona Zetor -tapahtuma ja porukkaa ihan pirusti. Tehtiin sitten fiksu ratkasu ja jätettiin auto vähän kauemmaksi ja käveltiin loppumatka; oltiin nopeammin perillä, kuin autoillaan jonottavat ihmiset.

Tavarapuodissa oli sisälläkin aivan mieletön tungos. En edes ymmärrä, miten niin moni ihminen haluaa sinne suunnata. Koskaan aikaisemmin meidän käydessä siellä, ei ole ollut noin paljoa porukkaa. Onneksi osasin valita hienosti tuurilla sellaisen kassajonon, joka haarautuikin kahteen ja päästiin tosi nopeasti jonottamasta.

Matkaan tarttui nyt vihdoin ja viimein Nadalle häkki, nylonia ja mitat muistaakseni 91 x 63 x jotain. Maksoikin vaan 59,90e. Täällä kun olen tuollaista samankokoista katsellut mm Mustista ja Mirristä, niin nehän maksaa sen 90e. Kannatti siis tehdä löytö ja ostaa se, värikin on ihan nätti tummanharmaa. Kuvia laitan joskus myöhemmin, kerkesin niitä kyllä jo kameraan ottaa.

Muuten ostinkin sitten ihanan uuden sesonkimuumimukin (joku Primadonnan hevonen) ja siihen kuuluvan lautasen, ne oli kertakaikkiaan niin ihanat. Sitten matkaan lähti myös Pikku Myy ja Muumipeikko -kylpypyyhkeet, minä kun olen valittanut, ettei meillä ole kuin yhdet tarpeeksi paksut pyyhkeet. Sitten ostettiin ihan vaan suklaata, pari elokuvaa, pleikkaripeli sekä kynsilakkaa ja -tarroja. Tuurissa on ihan älyttömän hyvä kynsitarravalikoima ja niitä hamstraankin sieltä aina useamman liuskan. Kun kesä tuli, niin kynnetkin taas auringon voimalla ovat kasvaneet siihen malliin, että niitä pystyy jopa lakkaamaan.


Tuli tosta pleikkaripelistä mieleen, että mä niin haluaisin sen WiiFit -pelin ja laitteen! Harmi, kun se on niin kallis...

Tuurissa muuten kuvattiin niitä uusia TV-jaksoja. Juoksin äkkiä siitä kameraryppään ohitse ja onneksi ne kuvasivatkin jotain lasten pituushyppykilpailuja, niin toivon mukaan en joudu telkkariin.