sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Biltema 30€

Meillä ei nukuttu viime yönä. Pentu ei pitänyt inahdustakaan, eikä pissanut kertaakaan sisälle, mutta se herätessään onnistui aina mönkimään sängyn alle mutustamaan jatkojohtoa, joka oli tottakai seinässä kiinni. Ei siinä muuta, mutta siinä voi käydä pennullekin vielä huonosti, jos sätkyt johdosta saa. 

Viime yön perusteella tein johtopäätöksen, että hyvin nukkunut omistaja on kivempi omistaja ja jaksaa panostaa koiriinsakin paremmin. Tästä syystä aamulla viiden aikaan hereillä ollessani surffailin netissä etsimässä ideoita mahdolliseen pentuaitaukseen, jossa pentu saisi ainakin aluksi yönsä viettää. Aitaus ei saisi olla kallis, koska kyse on tosiaankin ihan vain väliaikaisratkaisusta. Aitauksessa ollessaan pentu ei pääse aiheuttamaan itselleen vaaraa ja omistajakin saa hyvät unet ja on sitten aamulla valmiina reippaana lähdössä ulkoilemaan ;) 

Hurautin heti kahdeltatoista Biltemaan ja ostin kompostointikehikoita kaksi kappaletta. Yksi kehikko oli siis kooltaan n. 90cm x 70cm ja maksoi 9,99€. Ei siis mitenkään kalliita, mutta näyttää kuitenkin ihan samanlaiselta pentuaitaukselta, kuin ne kaupoissa myytävätkin. Ostin siis kehikoita tosiaan kaksi, mutta laitoin toistaiseksi seiniä aitaukseen viisi kappaletta. Kolme jäi vielä jemmaan ja niitä voi sitten lisätä, jos tarvetta vielä on, kun pentu kasvaa!

Pentuaitaus by Biltema

Pentuaitaus on sijoitettu meidän makuuhuoneen oven viereen, joten pentu näkee meidät yölläkin. Noilla main pentu on nukkunut nyt muutenkin, joten sinänsä paikassa ei ole mitään ihmeellistä, nyt on vaan eliminoitu itsensä satuttamisen mahdollisuus. 

Samalla reissulla tein muutamia muitakin hankintoja ja yksi näistä on ylläolevassa kuvassakin näkyvä peti. Pentu on nyt pari kertaa pissannut Nadalla jo olleelle pedille, joten päätin ostaa sille ihan oman. Se kuitenkin tykkää tosi paljon nukkua pehmosilla pedeillä, niin täytyyhän sillekin suoda siihen mahdollisuus. Peti on tosiaan "pennun kokoinen" ja hinta oli vaivaiset 5,99€. Petin on siis tarkoitus ottaa vastaan pissat ja hampaat ja lentää pentuajan jälkeen roskakoriin. Eihän tuo peti kovin laadukas ole, mutta ajaa varmasti asiansa tämän pienen hetken. 

Pennun peti ja Nadan nenä

Näiden lisäksi ostin vielä pallolelun, jotta yksi kaveri koiratreeneissä kehui kestäväksi. Kummallista, että yleensä se halvin on kuitenkin ollut kaikista mieluisin ja kestänyt kauiten. Tuo pallolelu maksoi muistaakseni 1,29€, joten ei ollut suuri investointi sekään!

Bilteman pallolelu

Ja kaikkihan tietää, että kun pentu on talossa, täytyy ulkona liikkuessakin olla kakkapusseja aina hollilla. Nada tekee tarpeensa kiltisti metsän puolelle, mutta pentuhan tekee juuri siihen missä sattuu hätä iskemään. Niinpä Bilteman tarjouksesta kolme pakettia (50kpl/paketti) kakkapusseja 2,99€!

Kakkapussit

Mistään eläintarvikeliikkeestä ei olisi saanut noita nimenomaisia tavaroita yhteishintaan 30€! Tai jos joku tietää sellaisen eläinkaupan, otan mielelläni tiedon siitä vastaan. Pienellä soveltamisella kuitenkin selvisin erittäin edullisesti näistä pentuajan tarpeista ja uskon ja toivon johtojen mutustamisen loppuvan, kun pennulle tulee ikää. Tai ainakaan se ei enää mahdu sängyn alle kasvaessaan ;)

Itse pennusta on tulossa kuvia ja kuulumisia lähiaikoina!

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

No kyllä sait kaikkea ja pienellä rahalla.

Sanni kirjoitti...

Niinpä!